Avainsana-arkisto: Suomi

Tuulivoimaloiden infraäänen leviämisalue on laajentunut nopeasti Suomessa vuosina 2016-2017

Suomessa vuonna 2017 tehdyt mittaukset osoittavat, että tuulivoimaloiden infraääni leviää 15–20 km:n etäisyydelle lähes kaikissa olosuhteissa. Tietyt sääolosuhteet edistävät infraäänen leviämistä paljon laajemmallekin, Marchillon ym. (2015) mukaan jopa 90 km:n etäisyydelle voimaloista. Nämä mittaukset tehtiin teholtaan 1,6 MW:n voimaloista. Suomeen rakennettujen voimaloiden keskimääräinen teho oli vuoden 2017 lopussa jo 3,5 MW.

Pilottitutkimus tuulivoimaloiden infraäänihaitasta Suomessa tehtiin vuoden 2016 keväällä. Tulosten mukaan asukkaiden saamat oireet vähenivät merkittävästi vasta noin 15-20 km:n etäisyydellä voimaloista. Pilottitutkimuksen aineisto kerättiin 0,5-3 vuoden kuluttua tuulivoimaloiden rakentamisesta alueille.

Pilottitutkimus tuloksineen kuvaa siis vuoden 2016 kevään tilannetta Satakunnassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Asennettu tuulivoimakapasiteetti oli tuolloin Suomessa lähes 1500 MW. Kuva 1 mallintaa tuulivoimaloiden infraäänen leviämistä vuoden 2016 puolivälissä.

Infrasound Finland 2016-07-01 Infrasound Finland 2018-01-01
Kuvat 1 ja 2. Tuulivoimaloiden infraäänen leviämismallinnukset, tilanne 1.7.2016 ja 31.12.2017.

Tämän jälkeen asennettu tuulivoimakapasiteetti Suomessa lisääntyi jyrkästi vuoden 2017 loppuun saakka, jolloin se oli noin 2000 MW. Myös tuulivoimaloiden infraäänipäästö on kasvanut. Kuva 2 mallintaa tilanteen vuoden 2017 lopussa. Suuret alueet aiemmin voimala-alueiden väliin jääneistä alueista ovat muuttuneet teollisen infraäänen peittämiksi.

Vuoden 2017 aikana eri puolilla Suomea tehtyjen infraäänimittausten perusteella on todettu, että tuulivoimaloiden sykkivä infraääni leviää 15–20 km:n etäisyydelle lähes kaikissa olosuhteissa.

Tiettyjen vuorokauden aikojen ja sääolosuhteiden tiedetään kuitenkin vaikuttavan infraäänen leviämiseen tätä paljon laajemmillekin alueille. Marchillon ym. (2015) mukaan tuulivoimaloiden infraääni leviää suotuisissa olosuhteissa 90 km:n etäisyydelle voimaloista. Nämä mittaukset tehtiin 60 voimalan alueelta Uudessa Meksikossa USAssa. Tutkimuksen voimalat olivat teholtaan ainoastaan 1,6 MW.

Suomeen asennettujen voimaloiden keskimääräinen teho oli yli 3 MW vuonna 2016 ja lähes 3,5 MW vuoden 2017 lopussa. Kuinka kauas niiden aikaansaama infraääni leviää?

Altistus tuulivoimaloiden melulle ja infraäänelle on jatkunut Suomessa siis jo vuosia, vuoden 2016 alusta tai jopa kauemminkin. Tämän jälkeen teollisen infraäänen kattama alue on laajentunut ja yhä useammat ovat altistuneet ja altistuvat sykkivälle infraäänelle. Vaikka vain osa asukkaista saisi oireita infraäänestä tai tiedostaisi oireiden syyn, kaikki alueella asuvat tai työskentelevät altistuvat infraäänelle.

Muutamat tulevat kuukaudet ja vuodet näyttävät, mitä pitkään, jopa vuosia jatkunut altistus tarkoittaa asukkaiden terveydentilan ja teollisen infraäänen aiheuttaman haitta-alueen laajenemisen kannalta Suomessa.

wind-park-1279726_640

English:

The propagation area of infrasound from wind turbines has expanded quickly in Finland in 2016-2017

The measurements made in Finland in 2017 show that the infrasound of wind power plants propagates to a distance of 15–20 km in almost all circumstances. Certain atmospheric conditions advances the propagation of infrasound to much larger areas, according to Marchillo et al. (2015) to distances up to 90 km from the wind power plants. These measurements were done of 60 wind turbines of 1.6 MW each. The approximate efficiency of the wind turbines in Finland was already 3.5 MW towards the end of 2017.

The pilot study about damage caused by infrasound of wind turbines in Finland was carried out in the spring 2016. According to the results the symptoms of inhabitants were reduced significantly not until more than 15–20 km from wind power plants. The data of the pilot study was collected 0.5–3 years after erection of wind power plants to the areas.

The pilot study and its results describe the situation in Satakunta and Northern Ostrobothnia in Finland in the spring 2016. The installed capacity of wind power was at that time almost 1500 MW in Finland. Figure 1 models the propagation of infrasound of wind turbines in the beginning of July, 2016.

Infrasound Finland 2016-07-01 Infrasound Finland 2018-01-01
Figures 1 and 2. The models of the propagation of infrasound, stand 7-1-2016 and 12-31-2017.

Since then the installed capacity of wind power in Finland increased sharply till the end of 2017 when it was about 2000 MW. Also the infrasound emission of wind power plants has increased. Figure 2 models the situation in the end of 2017. Large areas between wind parks, which had previously been free of infrasound, have been covered by industrial infrasound.

It has been found out based on infrasound measurements made in different parts of Finland during 2017 that the infrasound propagates to a distance of 15–20 km in almost all circumstances.

It is known, however, that certain times of day and atmospheric conditions advance the propagation of infrasound even to larger areas than this. According to Marchillo et al. (2015) the infrasound of wind power plants propagates under favorable conditions to distances up to 90 km from wind power plants. These measurements were made in an area of 60 wind turbines in New Mexico, USA. The efficiency of these wind turbines was 1.6 MW each.

Tuulivoimalan lavat-003The approximate efficiency of the wind power plants erected in Finland was over 3 MW in 2016 and almost 3.5 MW in the end of 2017. How large is the area to which the infrasound produced by them propagates?

The noise and infrasound exposure has continued already for years in Finland, from the beginning of 2016 or even longer. In the meantime, the area covered by industrial infrasound has become larger and even more people have been and are exposed to infrasound pulses. Even if only a part of the inhabitants would have symptoms or would be aware of the reason of the symptoms, everybody living or working in this area is exposed to infrasound.

The few months and years to come will show what a long exposure, even for years, will mean to the health status of inhabitants and to the expansion of the harmful area caused by industrial infrasound in Finland. – syte/p


Pilottitutkimus osoittaa infraäänihaitan vähenevän merkittävästi vasta yli 15 kilometrin päässä tuulivoimaloista. SYTen blogi 10.1.2019. Saatavilla: https://syte.fi/2019/01/10/pilottitutkimus-osoittaa-infraaaanihaitan-vahenevan-merkittavasti-vasta-yli-15-kilometrin-paassa-tuulivoimaloista/

The Pilot Study Shows No Significant Reduction in Damage Caused by Infrasound until More Than 15 Kilometers from Wind Farms. SYTe 01-10-2019. Available: Pilot Study SYTe 2016 – English translation (pdf-file)

Auniogroup (2017). Tutkimuksen käynnistyminen [The Study Starts]. Saatavilla: https://www.auniogroup.com/2017/03/10/tutkimuksen-kaynnistyminen/

Auniogroup (2017). Tuulivoimaloiden infraääni on uusi signaali ympäristössä [Infrasound from Wind Turbines Is a New Signal in the Environment]. KauppaSuomi 34/2017, s. 6-7. Saatavilla: https://www.auniogroup.com/2017/09/11/tuulivoimaloiden-infraaani-on-uusi-signaali-ymparistossa/

Auniogroup (2018). Ilmajoen alueen tuulivoimaloiden infraäänimittaukset [Infrasound Measurements of Wind Turbines in the Ilmajoki Region]. Saatavilla: https://www.auniogroup.com/2018/01/15/ilmajoen-alueen-tuulivoimaloiden-infraaanimittaukset/

Auniogroup (2017). Kokkolan tuulivoimaloiden käynnistyminen [Start of the Wind Turbines in Kokkola]. Saatavilla: https://www.auniogroup.com/2017/12/30/kokkolan-tuulivoimaloiden-kaynnistyminen/

Marchillo, O, Arrowsmith, S, Blom, P & Jones, K (2015). On infrasound generated by wind farms and its propagation in low-altitude tropospheric waveguides. Journal of Geophysical Research: Atmospheres. Available: https://agupubs.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1002/2014JD022821

12.1.2020. Revised 01-12-2020.

Pilottitutkimus osoittaa infraäänihaitan vähenevän merkittävästi vasta yli 15 kilometrin päässä tuulivoimaloista

Satakunnassa ja Pohjois-Pohjanmaalla tehty pilottitutkimus osoittaa tuulivoimaloiden infraäänen aiheuttaman haitan vähenevän merkittävästi vasta yli 15 kilometrin päässä voimaloista. Tutkimuksen toteutti Suomen ympäristöterveys (SYTe) ry vuoden 2016 keväällä.

– Kokemusperäisesti on huomattu, että tuulivoimaloiden rakentamisen jälkeen, yleensä muutaman kuukauden kuluessa, lähiseudun asukkailla on alkanut ilmetä monenlaisia oireita, sanoo Markku Mehtätalo, Suomen ympäristöterveys ry:n puheenjohtaja.

– Asiaa on mahdollista tutkia melko helposti ja muun muassa THL on yrittänyt tehdä näin, Mehtätalo jatkaa. THL:n tutkimuksessa vuonna 2016 oletettiin kuitenkin, että oireet vähenevät olennaisesti ensimmäisen 10 kilometrin matkalla siten, että lähellä voimaloita oireita on enemmän. Tutkimuksessa ei huomioitu muualla ympäristössä olevien voimaloiden vaikutusta.

– Mutta kokemuksesta tiedetään, että oireilevien henkilöiden oireet eivät yleensä vähene vielä tällä etäisyydellä, Mehtätalo toteaa. Myös mittauksin on voitu todeta, että nykyisin rakennettavien tuulivoimaloiden sykkivä infraääni ei olennaisesti heikkene tällä etäisyydellä. Hyvin lähellä voimaloita on muina riskitekijöinä kuuluva ääni ja sähkömagneettiset kentät.

Tutkimuksen aineisto kerättiin Satakunnasta ja Pohjois-Pohjanmaalta

Pilottitutkimuksen otos täyttää tilastollisen otoksen vaatimukset. Aineisto kerättiin Satakunnasta ja Pohjois-Pohjanmaalta, pääosin alueilta, joille oli rakennettu tuulivoimaloita 0,5–1,5 vuotta ennen haastatteluhetkeä (ks. kuvio 1 Pohjois-Pohjanmaalta). Kohteena oli noin 50 perhettä, joista jokaisen perheenjäsenen oireet selvitettiin. Yhteensä tutkimuksessa oli mukana noin 200 ihmistä.

kuvio 1Kuvio 1. Keltaisella rajatulla alueella tuulivoimaloiden infraääni on lähes jatkuvaa. Alue sijaitsee Oulun läänin eteläosassa.

– Lisäksi pilottitutkimuksessa huomioitiin kaikkien voimaloiden sijainti, eikä suljettu etukäteen pois sitä mahdollisuutta, että voimala-alueiden välissä vaikutus voi olla suurempi ja jatkua kauemmas kuin yksittäisen, selvästi erillään olevan voimala-alueen vaikutus, Mehtätalo kertoo.

Yöunen häiriintyminen tyypillinen infraäänen aiheuttama oire

Tutkimuksen peruskysymyksenä oli, oliko perheessä huomattu terveydentilassa muutoksia viimeisen puolen vuoden tai vuoden kuluessa. Kysymyksen sanamuoto ajankohtaa koskien riippui siitä, milloin vaikutus lähimmistä tuulivoimaloista olisi voinut alkaa. Haastateltaville ei kerrottu etukäteen mahdollisesta yhteydestä tuulivoimaloihin.

– Pääosa vastaajista ei kyennyt nimeämään muutosta terveydentilassaan yleisesti kysyttäessä. Kuitenkin erillisiin oirekohtaisiin kysymyksiin annettiin paljon vastauksia, Mehtätalo sanoo.

– Tyypillisintä oli unen häiriintyminen tai yöunen tarpeen muuttuminen, väsymys ja erilaiset säryt. Vain hyvin harva, muutama vastaaja, piti mahdollisena syynä tuulivoimaloita.

Haitallinen tai vakava oireilu kolme kertaa yleisempää lähellä tuulivoimaloita

Vastaukset luokiteltiin oireiden haitallisuuden mukaan ja niistä tehtiin tilastollinen analyysi. Haitallista tai vakavampaa oireilua oli noin kolme kertaa enemmän tuulivoimaloiden lähellä (alle tai noin 15 km:n etäisyydellä voimaloista) kuin kauempana niistä (ks. kuvio 2).

kuvio 2Kuvio 2. Oireet lähes jatkuvassa tai usein kestävässä infraäänialtistuksessa (alle tai noin 15 km tuulivoimaloista) sekä kauempana (yli 15 km:n etäisyydellä) voimaloista.

– Analyysin perusteella näyttää vahvasti siltä, että voimaloiden rakentamisen jälkeen samanaikaisia oireita tulee suurimmalle osalle ihmisistä tuulivoimaloiden vaikutuspiirissä. Suurin osa oireista on tyypillisiä stressioireita, Mehtätalo kertoo.

Vaikka osa ihmisistä on epäillyt oireiden johtuvan tuulivoimaloista, etenkin jos voimalat ovat näkyvissä tai niiden mahdollisista haittavaikutuksista on kuullut etukäteen, oireita tulee asenteesta riippumatta. – Tutkimus osoittaa, että oireilu ei johdu asenteista, Mehtätalo toteaa.

Oireiden ilmeneminen aleni merkittävästi vasta 15–20 km:n päässä voimaloista (ks. kuvio 2). Mikäli voimaloita on eri puolilla ja ihminen oleskelee alueella paljon, riski oireisiin kasvaa.

Infraäänen haitta-alue oletetaan liian pieneksi

– Myöhemmin vuoden 2017 aikana eri puolilla Suomea tehtyjen infraäänimittausten perusteella on todettu, että 15–20 km on tyypillinen etäisyys, jonne asti tuulivoimaloiden sykkivän infraäänen voidaan mittauksin todeta lähes kaikissa olosuhteissa leviävän, Mehtätalo kertoo. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan infraääni leviää suotuisissa olosuhteissa 90 km:n etäisyydelle voimaloista.

Mikäli pilottitutkimuksen otos on edustava, suomalaisista noin 400.000 kärsii oireista tuulivoimaloista johtuen ja heistä vain noin 10.000 yhdistää oireilun tuulivoimaloihin. Pienen tutkimusaineiston vuoksi vahvoihin johtopäätöksiin on suhtauduttava varauksella.

– Tutkimus osoittaa kuitenkin selvästi, että kaikissa aiemmin tehdyissä tutkimuksissa haitta-alue on jo etukäteen oletettu liian pieneksi, sanoo Markku Mehtätalo. – Muun muassa erään toisen amerikkalaistutkimuksen laaja, perusteellinen aineisto, jota käytetään useissa julkaisuissa, on kerätty 11,7 km:n säteellä voimaloista. Tästä syystä tutkimuksissa ei voida havaita terveyshaittaa, koska oireilu ei vielä tällä etäisyydellä muutu, hän päättää. – syte


Auniogroup (2017). Tutkimuksen käynnistyminen. Saatavilla: https://www.auniogroup.com/2017/03/10/tutkimuksen-kaynnistyminen/

Auniogroup (2017). Tuulivoimaloiden infraääni on uusi signaali ympäristössä. KauppaSuomi 34/2017, s. 6-7. Saatavilla: https://www.auniogroup.com/2017/09/11/tuulivoimaloiden-infraaani-on-uusi-signaali-ymparistossa/

Auniogroup (2018). Ilmajoen alueen tuulivoimaloiden infraäänimittaukset. Saatavilla: https://www.auniogroup.com/2018/01/15/ilmajoen-alueen-tuulivoimaloiden-infraaanimittaukset/

Auniogroup (2017). Kokkolan tuulivoimaloiden käynnistyminen. Saatavilla: https://www.auniogroup.com/2017/12/30/kokkolan-tuulivoimaloiden-kaynnistyminen/

Marchillo, O., Arrowsmith, S., Blom, Ph. & Jones, K. (2015). On infrasound generated by wind farms and its propagation in low-altitude tropospheric waveguides. Journal of Geophysical Research: Atmospheres. Available: https://agupubs.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1002/2014JD022821

Pilot Study SYTe 2016 – English translation (pdf-file)

Pilot Study SYTe 2016 – WindWatch.org – English

Pilotstudie SYTe 2016 – Windwahn – Deutsche Übersetzung